maanantai 24. lokakuuta 2016

Hiukset


Hiukset on ihmisen päälaen, ohimojen ja takaraivon karvoitusta.
Hiukset ovat sarveiskuitua ja kasvavat päänahassa sijaitsevasta hiustupista.
Hiukset kasvavat keskimäärin 1-1.5 senttimetriä kuukaudessa. Niitä on ihmisen päässä noin 100 00. Kun hiuksen kasvu pysähtyy, niin se putoaa uuden hiuksen tieltä. Kasvu kestää suunnilleen kolme vuotta.

Hiusten värejä on monia esim. punaista, mustaa ja vaaleaa yms.
Hiustenväri muuttuu harmaaksi, kun hiustuppi lakkaa tuottamasta väriainetta.
Kiharuus hiuksissa riippuu hiustupen muodosta.

Rakenne

Hius koostuu 80% keratiini proteiinista, 10-15% vedestä ja 5-10% muista aineista kuten: pigmenteistä, mineraaleista ja rasvoista
Hiuksessa on kolme kerrosta, uloimpana on käpymäinen suonikerros, sen sisällä paksu kuitukerros ja sisimpänä ydin (sitä ei aina ole). Hiuksille värin antavat pigmenttisolut ovat kahdessa sisimmässä kerroksessa.
Kaksihaarainen hius on vaurioitumisen seurauksena pituussuuntaisesti haljennut hius. Vaurio voi syntyä kemiallisesta tai mekaanisesta käsittelystä esim. värjäyksestä.
Ellei hius ole kokenut kemiallista tai mekaanista käsittelyä, niin hiuksen haarautuminen johtuu kuivuudesta.
Hiuksen latva on heikko ja rappeutunut. Joskus hiuksesta voi tulla kolmihaarainen. Tämä ei kuitenkaan lopeta hiuksen kasvua, mutta haarautuminen tekee hiuksesta huonokuntoisen, helposti katkeavan ja ohuen.

Kasvu

Hius kasvaa hiustupesta, yhdessä tupessa on yleensä myös ainakin yksi talirauhanen. Hius alkaa kasvamaan kun hiuksen juuren solut jakautuvat. Hiukset jakaantuvat kerran 23-72 tunnissa.
Hiuksen kasvuvaihe kestää 3-7 vuotta ja sen jälkeen hiuksen kasvu on hidasta noin kolmen viikon ajan. Tämän jälkeen tulee kolmen kuukauden pituinen lepovaihe, eikä hius kasva ollenkaan.
Hiusten kasvu on nopeimmillaan 15-30 vuoden iässä.
Hiustupet toimivat toisistaan riippumatta, silloin ne tuottavat keratiinia ja väriaine melaniinia.
Vanha hius putoaa uuden tieltä kolmen vuoden jälkeen.

Hiuksen rakennusaineet

Hius on keratiinia eli sarveistuneistasoluista muodostunutta, kuitumaista ainetta. Solujen väliaine eli hyaliini pitää kerariinisolut kiinni toisissaan ja sitoo vettä hiuksiin.
Keratiini sisältää proteiinia, rikkipitoista aminohappoa, eli kysteiiniä, pigmenttihiukkasia, eli melaniinia, rasva-aineita, suoloja ja mineraaleja.
 Keratiini on kovaa, kiinteää, ei veteen liukenevaa, turpoaa ja pehmenee imettyään vettä itseensä ja liukenee alkaliseen aineeseen.
Hiuksen alkuaineet ovat: hiili, vety, happi, typpi ja rikki.
Mitä paksumpi hius on, sitä enemmän siinä on suomukerroksia.
Keratiinilevyjen tiiviydestä riippuu hiuksen pinnan kiilto.


Hiuksen ihonalainen osa

1. Karvatuppi (follikkeli)
2. Henlen ja Huxleyn kerrokset
3. Hius
4. Talirauhanen
5. Karvankohottajalihas
6. Vastamuodostuneita soluja hiussipulissa (bulbi)
7. Hiusnysty (papilla)
8. Hiuksen verisuonia














Hiuksen ihonpäällinen osa


1. Suomu, eli pintakerros (kutikula)
2. Kuitukerros (kortex)
2A. Kuitukerroksen solu
2B. Makrosäikeet
2C. Mikrosäikeet
2D. Protosäikeet
3. Ydinkerros (medulla)













Suomukerros

Suomukerros koostuu hiusta kiertävistä, päällekkäisistä keratiinikuiduista, jotka päällekkäin limittyessään muodostavat hiuksen pinnan. Suomukerroksia on 6-10 hiuksen paksuudesta riippuen. Suomukerros on väritön ja läpikuultava ja siinä on vettä sekä likaa hylkivä pinta. Keratiinilevyjen tiiviydestä riippuu hiuksen pinnan kiilto.


Hiusten kuivuminen

Hius kuivuu, kun mekaaninen rasitus, kuten harjaaminen, tupeeraaminen, kuuma ilma tai rauta tai kemialliset käsittelyt, kuluttavat suomuisen pinnan rakennetta ja liuottavat sekä kuivattavat sitä tiiviisti yhdessä pitävää solujen väliainetta. Suomujen reunat irtoilevat ja hiukseen muodostuu aukkoja eli hius huokoistuu. Epätasaisesta pinnasta valonsäteet eivät heijastu tasaisesti, jolloin hius näyttää huonokuntoiselta. Hiuksen kiiltoon voi vaikuttaa paikkaamalla suomukerroksen aukkoja sitä täyttävillä tai hiuksen pinnalle kalvoa muodostavilla hoito- ja muotoilutuotteilla tai happamilla hoitoaineilla. Tuotteiden ainesosat tasoittavat hiuksen sähköistä varausta sekä tuovat hiukseen kosteutta, jolloin suomut vetäytyvät pinnanmyötäisiksi.


Kuitukerros

Kuitukerroksen keratiinisolut ovat muodoltaan putkimaisia kuitusoluja, joita solujen väliaine pitää koossa. Kuitusolut koostuvat suuresta määrästä makrosäikeitä, joista jokainen muodostuu itsensä ympärille kiertyneistä mikrosäikeistä. Mikrosäikeet koostuvat alkusäikeistä eli protosäikeistä. Yksi alkusäie muodostuu kolmesta spiraalimaisesta molekyyliketjusta, jotka ovat muodostuneet hiili-, vety-, happi- ja typpiatomeista.
Näitä molekyyliketjuja yhdistävät poikittaiset rikkisidokset. Rikkisidokset katkeavat happiatomien sitoutuessa niihin, jolloin hiuksen rakenne vaurioituu. Tätä kutsutaan rakenne- eli happivaurioksi. Kuitukerroksessa sijaitsee melaniini eli väripigmentit.
  Kuitukerros antaa hiukselle sen joustavuuden. Näkyvät muutokset hiuksissa tehdään kuitukerroksen rakenteeseen.


Hiusten elinkaari

Hiusten kasvussa on kolme vaihetta, joiden aikana hius syntyy, kasvaa, lopettaa kasvunsa ja irtoaa, tätä sanotaan hiusten elinkaareksi. Vanhuus iässä hiuksia lähtee enemmän kuin nuorena. Hiukset eivät irtoa kausittain, vaan hiuksia irtoaa läpivuoden tasaisesti. Hiusten pituus, vahvuus ja määrä johtuvat perintätekijöistä, rotuominaisuuksista, sukupuolesta ja ihmisen iästä.
  

Hiusten lähtö

Normaalisti päivittäin irtoaa n. 50- 100 hiusta. Jos hiustenlähtöä esiintyy normaalia runsaammin, se on merkki häiriöstä hiuksen elinkaaressa.
Häiriöitä voivat aiheuttaa: sairaudet, heikentynyt yleiskunto, elimistön tulehdukset, lääkitys, jatkuva stressi, raskaus ja mekaaninen vaikutus. Hiustenlähtö voi olla myös tilapäistä


tiistai 11. lokakuuta 2016

Iho


 Ihon tehtävät

Ihon tärkein tehtävä on suojata kehoa ulkoisilta uhkatekijöiltä esim haitalliselta säteilyltä, mikrobeilta ja kemikaaleilta. Iho toimii vesieristeenä, joka estää liiallisen nesteenmenetyksen ja veden osmoottisen imeytymisen kehoon ollessame veden alla. Talirauhasten tuottama tali voitelee ihon notkeaksi ja vettä hylkiväksi
 Yksi ihon tärkeimmiltä tehtäviltä on lämmönsäätely. Kun on kuuma pintaverisuonet laajenevat ja kylmällä ilmalla ne supistuvat.
 Iho suojaa myös tuntoaistin avulla. Ihossa olevat hermosyyt auttavat tulkitsemaan kehon ulkopuolisia olotiloja tuntemalla kylmaa, kuumaa, painetta ja kipua.
 Iho tuottaa myös elintärkeää D-vitamiinia auringon valon vaikutuksesta.

  Ihon kerrokset

Orvaskesi on ihon uloin kerros. Se on paksuudeltaan 0.05-0.20mm ja koostuu pääosin keratinosyyteistä eli sarveissoluista. Muita orvaskesillä esiintyviä soluja ovat melanosyytit, jotka tuottavat melaniinia, tyrosiinista muokattavaa väriainetta, joka UV-säteilyä absorboimalla suojaa orvaskesin soluja vaurioitumiselta näin ehkäisten ihosyöää.

Verinahka sijaitee orvaskesin alla. Se on sidekuodoksesta muodostunut verisuonia ja hermoja sisältävä kerros. Verinahan suonet huoltavat verisuonetonta orvaskettä kuoljettamalla ravintoaineita orvaskedelle ja kuona aineita orvaskedeltä pois. Verinahasta työntyy nystyjä orvasketeen, joiden tarkoitus on parantaa aineenvaihdunta-alaa kerrosten välillä.

Ihonalaiskerros koostuu lähinnä rasvakudoksesta ja löyhästä sidekudoksesta.

maanantai 10. lokakuuta 2016



Awapuhi wild Ginger

Awapuhi Wild GInger on Paul Mitchellin luoma ylellinen luksussarja. Se on syväkosteuttavaa ja sisältää awapuhi-tuotteen innovatiivisen Kera Triplex-yhdisteen, jossa kolme erityyppistä keratiinia korjaavat ja jälleenrakentavat hiuksia tehokkaasti.


                                   
       Awapuhi Wild Ginger Moisturising Lather Shamppoo


Awapuhi Wild Ginger Moisturizing Lather Shampoo kosteuttaa, lisää kiiltoa ja sileyttä, sekä tekee hiuksista helpommin kammattavat. Kera Triplex- yhdiste korjaa ja jälleenrakentaa vaurioituneita hiuksia.
Käyttöohje:Levitä kosteisiin hiuksiin, vaahdot ja huuhtele.

Awapuhi Wild Ginger Keratin Cream Rinse

Awapuhi Wild Ginger Keratin Cream Rinse on Kera Triplex- yhdiste joka vahvistaa ja rakennepaikkaa, kemiallisesti käsiteltyjä, vaurioituneita hiuksia ja palauttaa elinvoiman. Se muodostaa suojaavan kerroksen hiuksen pintaan ja näin ollen suojaa hiusta ulkoiselta rasitukselta. 

Käyttöohje: Levitä pestyihin, kosteisiin hiuksiin ja hiero hoitoaine tyvestä latvaan. Huuhtele.


Awapuhi Wild Ginger Keratin Intensive Treatment



Awapuhi Wild Ginger Keratin Intensive Treatment elvyttää rasittuneita hiuksia. Hiusten vaurioituneita osia silottaa ja korjaa keratiiniproteeni, joka imeytyy hiuksen rakenteeseen.

Käyttöohje: Käytä n. kerran viikossa. Levitä kauttaaltaan pestyihin, kosteisiin hiuksiin ja anna vaikuttaa 3-5 min. Huuhtele.

 KeraTriplex® Treatment



Kera Triplex Treatment on ampulli, joka tehostaa hoitoaineen vaikutusta.

Käyttöohje: Shampoon jälkeen levitä 1-2 ampullia puhtaisiin, pyyhekuiviin hiuksiin. Anna vaikuttaa 5-10 minuuttia.

Awapuhi Wild Ginger








Edellämainittujen tuotteiden lisäksi, Awapuhi Wild Ginger sarja sisältää muitakin hiusten hoito- ja muotoilutuotteita.

                                           https://www.kcprofessional.fi/fi/paul-mitchell/awapuhi-wild-ginger?p=1